Ajankohtaista

Kategoriat
marraskuu 1, 2019

UUSI LIIKKUMISEN SUOSITUS – kohti hyvinvoinnin kokonaisuutta

Aiemmin työikäisten liikuntasuosituksena tunnettu Liikuntapiirakka on nyt kokenut uudistuksen UKK-instituutin toimesta. Enää ei puhuta liikuntasuosituksesta vaan liikkumisen suosituksesta. UKK-instituutin mukaan kaikki liike kannattaa, kevyt liikuskelukin tuo terveyshyötyjä, etenkin vähän liikkuville.

Kevyen liikuskelun hyötyinä pidetään verensokeri- ja rasva-arvojen alenemista sekä verenkierron vilkastumista ja näin ollen vaikuttaa myös lihasten ja nivelien liikkuvuuteen.

Liikkumisen lisäksi UKK-instituutti haluaa muistuttaa myös palautumisen merkityksestä. Riittävä uni yhdistettynä liikkumiseen tuo merkittäviä terveysvaikutuksia.

Mikä muuttui?

Liikuntapiirakasta tuttu hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa kohottava reipas liikunta 2h 30 min viikkoa kohti (tai rasittava liikunta 1h 15min) ja lihaskuntotreeni vähintään kahdesti viikossa pysyy ennallaan.

Ennen suositeltiin, että on liikuttava ainakin 10 min yhtäjaksoisesti, jotta sen voi laskea tuohon aikamääreeseen. Nyt riittävät jo muutaman minuutin kestävät liikkumishetket.

Kevyttä liikuskelua ja taukoja paikallaan oloon suositellaan tehtävän mahdollisimman usein. Palauttavaa unta pitäisi saada riittävästi. Kun heräät virkeänä, tiedät nukkuneesi tarpeeksi.

 

 

Tutustu linkistä tarkemmin
uudistettuun Liikkumisen suositukseen.

Image

Kategoriat