Ajankohtaista

Kategoriat
1 heinäkuun, 2017

Heinäkuun vinkit

Valon määrä meillä Lapissa on kesällä enimmillään ja on tutkittu, että silmille näkyvä valo kohentaa välittömästi vireystilaa. Kesäpäivien valoisuus koetaan erityisen myönteisenä ja suotuisimmillaan valon vaikutukset ovat aamun aikana.

Oleskeltaessa aamuauringossa silmille näkyvä valo käynnistää serotoniinin tuotannon. Tämä kohentaa mielialaa, virkistää ja parantaa yöunen laatua. Suomalaisista yli 30-vuotiaista aikuisista 85 % huomaakin vuodenaikojen vaikuttavan hyvinvointiinsa. Auringossa oleskeltaessa auringon ultraviolettisäteily käynnistää iholla D-vitamiinin tuotannon. Huomioitava on kuitenkin, että liiallinen auringossa olo altistaa syöville, joista tunnetuin on ihosyöpä, melanooma.

Kesäaikaan työssä olevien kannattaa varautua jo hyvissä ajoin helteen mahdollisuuteen. Käytä työpaikalla mahdollisuuksien mukaan tuulettimia tai ilmastoinnin säätämistä. Tuulettimia kannattaa työpaikoille hankkia tarpeeksi ja varmistaa vanhojen toimivuus. Sälekaihtimilla tai verhoilla on hyvä tarvittaessa suojata auringonpuoleiset ikkunat.

Lämpimässä työskennellessä juo riittävästi vettä, vaikka et tuntisikaan janoa. Sopiva määrä on 1-2 dl kerralla 3-4 kertaa tunnissa. Myös riittävä ravinto on tärkeää suolatasapainon säilyttämiseksi. Työelämässä lievä lämpöuupuminen voi huomaamattomana lisätä tapaturma-alttiutta ja virhesuorituksia sekä heikentää yleistä fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Oireet hellittävät nestettä juomalla, kehoa viilentämällä sopivalla vaatetuksella ja viileillä kääreillä sekä levolla.

Työn riittävä tauottaminen on tärkeää. Tauot kannattaa viettää viileässä, kuten esim. ilmastoidussa autossa, varmista ajoissa auton ilmastoinnin toimivuus. Ulkotyössä huomioi myös ihon ja silmien suojaus kevyellä, ilmavalla vaatetuksella, aurinkolaseilla ja esim. lippalakilla.

Taukojen pitäminen auringossa oleskelusta, auringolta suojautuminen sekä riittävä neste- ja ravintotaso ovat myös lomalaiselle tärkeitä.

Mukavaa heinäkuuta kaikille! Toivotaan, että kesäsää on toivottavasti koko kauden ajan kaikin puolin suotuisa!


Kategoriat