Ajankohtaista

Kategoriat
2 toukokuun, 2018

Katupöly

Suurin osa katupölystä on hienojakoista asfalttia ja hiekkaa, mutta myös nokihiukkasia, autojen renkaista ja jarruista irtoavaa materiaalia, maaperän mikrobeja sekä tietysti siitepölyä, koska katupölyongelmat ovat pahimmillaan keväisin.

Katupöly muodostuu karkeista ja pienhiukkasista. Karkeat hiukkaset jäävät ylähengitysteihin ja poistuvat yskien, aivastellen ja liman mukana melko nopeasti. Pienhiukkaset pääsevät tunkeutumaan aina keuhkorakkuloihin saakka, ja pysyvät elimistössä jopa kuukausia tai vuosia. Ultrapienet hiukkaset pääsevät keuhkorakkuloista jopa verenkiertoon saakka.

Altistuminen katupöly aiheuttaa ärsytysoireita, kuten silmien kutinaa ja kirvelyä sekä nuhaa ja yskää. Katupöly aiheuttaa eniten oireita ja ongelmia astmaatikoille, pienille lapsille, keuhkoahtaumaa, sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastaville. Heille katupöly voi aiheuttaa keuhkojen toiminnan heikentymistä, astmaoireita tai astman pahenemisvaiheiden lisääntymistä. Pitkäaikainen altistuminen voi pahentaa kroonisia sairauksia ja ääritapauksessa lyhentää elinikää.

Katupölyltä suojautuminen

  • Vältä liikkumista ongelma-alueilla kuivalla säällä pahimpaan pölyaikaan, erityisesti vilkkaammin liikennöidyt kadut
  • Asenna hiukkassuodattimet tuloilmaventtiileihin ja ilmanvaihtokoneisiin niin kotona, työpaikalla kuin autossakin. Muista suodattimien vaihto
  • Vältä ikkunatuuletusta ja asenna pölysuodatin tuuletusikkunaan.
  • Ilmanlaadun heikentyessä hengitys- ja sydänsairaiden sekä allergisten ihmisten muistettava pitää tarvittava lääkitys mukana ulkoillessa
  • Ärsytysoireita voi helpottaa kostuttamalla limakalvoja tarkoitukseen sopivilla suihkeilla tai tipoilla sekä allergialääkkeillä. Hengityssuojaimen käyttö ja nokkakannu tuovat helpotusta tukkoiseen oloon.

Kategoriat